Turvallisen aseenkäsittelyn kurssi vasta-alkajille. Koulutuksen tavoitteena on antaa perustiedot Aselain keskeisistä säädöksistä, opettaa osallistujia riittävään varovaisuuteen sekä vastuullisuuteen aseiden käsittelyssä ja säilyttämisessä sekä opettaa osallistujille ymmärrettävästi aseenkäsittelyn ns. "4 kultaista sääntöä". Kouluttajina toimivat asiantuntevat ja kokeneet ase- ja ampumakouluttajat. Suosittelemme kurssia myös varttuneemmalle ammunnan tai metsästyksen harrastajalle.

 
 
  Koulutuksen kesto on noin 4 tuntia. Opetus muodostuu teoriasta sekä ohjatusta kuivaharjoittelusta. Harjoittelu tapahtuu järjestäjän varusteilla eli omia aseita koulutukseen ei saa/tarvitse tuoda. Koulutuksen lopuksi osallistujat ampuvat valvotusti .22LR -kaliiberin pistoolilla tai revolverilla harjoitusammunnan sisäradalla (n. 20 laukausta).

Osallistujat saavat kurssille osallistumisestaan todistuksen. Ikäraja on 15-vuotta.

Koulutus on turvallista. Kurssin järjestäjällä on koulutuksen kattava vastuuvakuutus ja tapaturmavakuutus. Järjestäjä pidättää itselleen oikeuden olla hyväksymättä koulutettavaa koulutukseen.

Koulutuksessa esitellään EF-Security Oy:n muita koulutuksia ja myyntituotteita.

Ennen koulutuksen aloittamista, kaikilta koulutukseen saapuvilta tarkistetaan henkilöllisyys.



kurssiesite pdf-muodossa
alkavat koulutukset
ilmoittaudu koulutukseen
takaisin koulutussivulle